Etusivu
Uudenlainen pesulakonsepti

24 Pesula on itsepalvelupesula, jossa voi vaatteiden lisäksi pestä matot ja kaikki kodin suuret tekstiilit. Yrityksellä on liiketilat Tampereella ja Kokkolassa.

Hyväksi havaitun liikeidean pohjalta yritys päätti laajentaa toimintaansa. Buorre valittiin mukaan suunnittelemaan kokonaiskonseptia liiketoiminnan laajentamista varten. Konseptin määrittelyssä kiinnitettiin erityistä huomiota kustannustehokkuuteen. Buorre suunnitteli konseptin graafisen ilmeen ja pesulatilan aina layoutista sisustukseen.

Lopputuloksena yritys sai Buorren luoman konseptin, jonka perusteella seuraavat pesulat tullaan suunnittelemaan. Ensimmäisen kerran konsepti pistettiin testiin yhteistyökumppanineuvotteluissa.

"Esitellessämme Buorren kanssa luomaamme konseptia, olemme saaneet palautetta, ettei yhdelläkään muulla ketjulla ole ollut näin selvät sävelet."

Asko Nevala, yrittäjä, 24 Pesula Oy

Kirjoita kommentti

Ei julkaista