Priotec Oy on teknisen muovin asiantuntija. Priotec Oy:lle siirtyi yrityskaupan seurauksena suuri määrä oikeuksia useiden erilaisten tuotteiden valmistamiseen. Tuotteiden myynti- ja jakelukanavat oli purettu, niille ei ollut tuotemerkkiä olemassakaan ja tuotteiden värit olivat jo vanhentuneet. Päätettiin alkaa rakentaa tuotteilla uusia kuluttajakanavia.
Aloitimme yhteistyön mielikuvallista tavoitetta määrittelemällä ja sparraamalla tuotemerkin nimeä. Valitsimme asiakkaan ehdotuksista yhdessä nimeksi Priot. Tämän jälkeen kehitimme Priotin ilmeen, jota testattiin pariin otteeseen potentiaalisilla asiakkailla. Valittuamme lopullisen ilmeen alkoi pakkausten kehittäminen. Jokaiselle tuotteelle kehitettiin yhtenäisellä filosofialla tuotteille sopivat pahvipakkaukset ja sovelsimme ilmeen kokonaisuuteen sopivaksi. Samaan aikaan aloitettiin materiaali- ja värikokeilut tuotteille. Muutaman kokeilun ja asiakashaastattelun jälkeen saimme selkeän värilinjan valmiiksi.
Yhteistyö on jatkunut tämän jälkeen siten, että olemme suunnitelleet Priotin pahvisen myymäläständin Priot-tuotteiden esillepanoon ja purkinavaajan Priot-tuoteperheen täydennykseksi. Tuotteita myydään tällä hetkellä mm. Designmuseossa, Anttilassa ja Kodin Ykkösessä.
“Olemme todella tyytyväisiä Buorren panokseen. Tunnin neuvottelujen jälkeen valtakunnallinen jakelu saatiin järjestykseen Priot-tuotteille. Mahdollisuuksia on paljon myös kansainvälisesti.”
Mika Liedes, toimitusjohtaja, Priotec Oy
Kirjoita kommentti