Vieser One -lattiakaivon pakkaus sai pohjoismaisen ScanStar -palkinnon

Tuomaristo perusteli valintaansa kustannustehokkaalla pakkausratkaisulla, jossa tuote tulee erinomaisesti esille. Rakenneratkaisun ansiosta pakkaus, tuote ja sen lisäosat muodostavat toimivan kokonaisuuden.

Tänä vuonna tuomaristo valitsi 28 pakkauksesta yhdeksän palkinnonsaajaa, joilla on mahdollisuus osallistua World Star -kilpailuun. Osallistujien joukossa oli teollisuus- ja kuluttajapakkauksia, kartonki- ja pussipakkauksia, sekä toisaalta kuljetus- ja myyntipakkauksia.

Viimeistelty myyntipakkaus on ollut yksi Vieser One -sarjan tuotesuunnittelun lähtökohdista, ja sen rakennesuunnittelu on aloitettu jo lattiakaivojen suunnitteluvaiheessa. Hyvää tuotetta ei haluttu piilottaa, vaan nyt ostaja näkee tuotteen avaamatta myyntipakkausta. Kaikki osat pysyvät tallessa asennukseen asti ja pienikokoinen pahvipakkaus on myös helppo kierrättää. Pakkauksen on suunnitellut Buorre ja valmistanut Orapac.

ScanStar on jokavuotinen pohjoismainen pakkauskilpailu, jonka SPA – Scandinavian Packaging Assosiation on järjestänyt alkaen vuodesta 1969. Kilpailuun voivat osallistua kaikki pakkaukset, jotka on muotoiltu tai valmistettu pohjoismaassa.

 

Ota
yhteys